Palvelut

Tarvitsetko apua taloushallinnon asioissa? Me autamme!

Ammattilainen apuna

Me pystymme auttamaan yritystä kaikissa taloushallintoon liittyvissä asioissa, sillä oman ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi meillä on laaja yhteistyöverkosto, joka kattaa eri alan osaajia. Meidän asiakkaana saat aina parasta palvelua ja asiantuntemusta.

Seuraamme tiiviisti asiakkaidemme taloushallintoa ja näin pystymme kartoittamaan asiakaskohtaisia tarpeita verotuksen ja muun taloushallinnon osalta.

Oma yhteyshenkilö

Arvostamme henkilökohtaista suhdetta asiakkaisiimme minkä vuoksi jokaisella asiakkaallamme on nimetty yhteyshenkilö, jonka kanssa hän voi hoitaa kaikki toimeksiantoon liittyvät asiat.

Jatkuva yhteistyö asiakkaan ja tilitoimiston yhteyshenkilön välillä näkyy asioiden joustavana ja asiantuntevana hoitamisena.

Sähköinen taloushallinto

Käytössämme on Heeroksen että Netvisorin järjestelmät. Sähköisten palveluiden avulla asiakkaalla on apuna aina ajantasainen tieto yrityksen todellisesta taloustilanteesta.

Asiakkailla on mahdollisuus ajasta ja paikasta riippumatta seurata yrityksen tilannetta erilaisten tulosteiden ja tunnuslukujen avulla. Asiakkaan koko taloushallinto on mahdollista hoitaa sähköisenä, jolloin kaikki materiaali on sähköisessä muodossa eikä paperilla olevia tositteita tai dokumentteja tarvitse säilyttää ollenkaan.

Näin pääset mapeista eroon!

Myyntilaskutus

Tarjoamme asiakkaillemme helppokäyttöisen ja toimivan ratkaisun myyntilaskujen tekemiseen. Asiakas käy tekemässä myyntilaskut järjestelmässämme, josta ne toimitetaan verkkolaskuina suoraan asiakkaille. Myös maksuhuomautukset sekä laskujen toimittaminen perintään tapahtuu suoraan järjestelmästä. Sopimuksen mukaan voimme myös hoitaa tämän kaiken asiakkaan puolesta aina myyntilaskujen tekemisestä alkaen.

Yritys voi lähettää laskut verkkolaskuina vaikka laskun vastaanottaja ei pystyisikään ottamaan verkkolaskuja vastaan. Tällaisessa tapauksessa laskut menevät asiakkaalle joko sähköpostilla tai normaalisti postitse tulostuspalvelun kautta.

Helppoa ja kustannustehokasta!

Kirjanpito

Kirjanpitopalvelu sisältää kirjanpidon, tilinpäätöksen ja veroilmoituksen tekemisen. Asiakkaan tarpeiden mukaan on mahdollisuus myös erilaisiin kustannus- ja projektiseurantoihin.

Kirjanpidon tekemisessä tärkeintä on sen oikeellisuus ja ajantasaisuus jolloin asiakas saa nopeasti tarvittavat tiedot liiketoimintaansa varten.

Palkanlaskenta

Yrityksen palkanlaskennan ulkoistaminen on helppo tapa saada ammattitaitoinen henkilökunta hoitamaan yrityksenne palkkahallintoa.

Palkkahallinnon ulkoistaminen on yleistä myös suurissa yrityksissä, joissa muu taloushallinto hoidetaan omalla talousosastolla. Pilvipalveluna toimiva palkanlaskentaohjelmisto on kätevä tapa hoitaa yrityksen palkkahallintoa.

Tulorekisteri on tuonut aivan uusia haasteita yritysten palkanlaskentaan. Ulkoistamalla palkanlaskenta ammattilaiselle, voitte välttää monet ongelmat.

Maksuliikenteen hoito

Asiakkaan ei tarvitse enää itse huolehtia, että laskut tulevat ajallaan hoidettua. Laskut tulevat tilitoimiston kautta asiakkaalle, jonka tehtäväksi jää ainoastaan laskujen hyväksyminen sähköisesti.

Tämän jälkeen kaikki muu hoituu toimestamme ja yrityksen maksuliikenne on aina ajan tasalla eikä viivästysseuraamuksista tule ylimääräisiä kustannuksia.

Ostolaskujen sähköinen kierrätys

Ostolaskut voivat tulla verkkolaskuina, sähköpostilla tai paperilaskuina. Verkkolaskut tulevat suoraan ohjelmaan ja muut laskut tulevat tilitoimistoon, jossa ne muutetaan sähköiseen muotoon.

Asiakas näkee laskun suoraan ohjelmasta sähköisessä muodossa ja hänen tehtäväkseen jää vain laskun tarkastaminen ja hyväksyminen.

Hyväksytyt laskut laitetaan maksuun sovitulla tavalla. Mobiilisovellusta hyödyntäen, voit käsitellä laskuja vaikka puhelimella.

Tilinpäätös ja verosuunnittelu

Tilinpäätös ja verosuunnittelu liittyvät aina kirjanpitopalveluumme. Verotuksen oikeellisuutta seurataan tilikauden kuluessa ja tilinpäätöksen yhteydessä tarkastellaan verotuksen kokonaistilannetta.

Yrityksen ja omistajien kokonaisverotuksen seuraaminen on myös olennainen osa verotuksen suunnittelua.

Yhtiöoikeudelliset palvelut

Aloittavaa yrittäjää autamme parhaan yritysmuodon valinnassa ja voimme hoitaa kaikki yrityksen perustamistoimet. Teemme yhteistyötä uusyrityskeskuksen kanssa, joten aloittavien yrittäjien ongelmat ovat meille tuttuja.

Autamme myös yritysten erilaisissa muutostarpeissa. Tarvittaessa voimme hyödyntää myös yhteistyöverkostoa niin tilintarkastuksen kuin lakiasioiden osalta.